Pimeällä keskiajalla, jolloin luonto oli vielä kesyttämätöntä ja villieläimet vaelsivat pihapiireissä vieden lapset kehdoistaan ja kaivoivat luutkin hautausmailta, muuan Giovanni van Bronckhorst, pappismies ja aikansa ajattelija - joskus naturalistiksikin kutsuttu - sai kyläyhteisön kokoukselta tehtäväkseen tutkia miksi sudet vievät lapsia ja mitä asialle voisi tehdä. Filosofisen luonteensa ja oppineisuutensa vuoksi, Giovanni lähestyi saamaansa tehtävää ainoasta näkökulmasta, jonka katsoi sopivaksi. Hänen oli ensin ymmärrettävä miten susi, tuo eläinmaailman raivoisa peto, ajattelee.
Puhutettuaan kylän väkeä, Giovanni päätti kysyä metsästäjiltä neuvoa miten he toimivat suden kohdatessaan. Toiset sainoivat ampuneensa kyselemättä, toiset ainoastaan, jos olivat itse vaarassa, kun taas useimmat, uhostaan huolimatta, olisivat juosseet pakoon minkä kintuistaan pystyivät. Tokihan kaikki tietävät, että sudet on ammuttava kohdattaessa, jotteivät pääse viemään lapsia pihoilta, lampaita niityltä ja varsoja talleistaan, mutta ratkaisua tämäkään ei asiaan tuonut. Niinpä Giovanni päätti ryhtyä sudeksi itse - jos hän kulkisi kuin susi, suden taljaan pukeutuneena, niin varmasti hän pian näkisi millaista on olla suden roolissa. Saatuaan metsästäjiltä taljan vaatteekseen, Giovanni ryhtyi kulkemaan nelin kontin, syömään raakaa lihaa ja ulvomaan kuuta kuten susilla on tapana tehdä.
Vaan epäilys alkoi kalvamaan kylän väen keskuudessa heidän tarkkailtuaan hermostuneina Giovannin toimia läpi kuukauden päivät. He kokoontuivat pohtimaan oliko arvostettu mies, aikansa ajattelija, langennut susien pauloihin niin, että kohta muuttuisi sellaiseksi itsekin? Eihän sellaista voinut sallia, eihän nyt sutta voi ihmisten ilmoilla suvaita. Ja kun he näkivät Giovannin jälleen ulvovan kalliolla suden taljassaan, veri suupielistä roiskuen, he päättivät toimia. Kylän miehet lähtivät joukolla Giovannin kimppuun ja ompelivat tämän taljansa sisään niin, ettei susikaan olisi erottanut häntä lajitoveristaan. Tämän jälkeen miehet veivät Giovannin keskelle synkintä metsää ja pieksivät hänet pahanpäiväisesti jättäen hänet henkihieverissä metsän armoille. Sanoivat lähtiessään Giovannin joutuvan nyt susien ruoaksi, saaliiksi saalistajista vahvimmalle.
Mutta aina kun susi vei lapsen mennessään, tai raateli vahtikoiran kuoliaaksi, kylän väkeä kalvoi epäluulo. Jospa se olikin Giovanni itse, joka palasi kostamaan kohtelunsa. Siitä päivästä lähtien on sudet aina ammuttu nähtäessä ja niiden taljat tarkastettu ihmisen merkeistä. Vaan Giovannin kuolemasta ei ole varmuutta tähänkään päivään mennessä.
Ja sitten heräsin - lähtee jo hiukan lapasesta tämä unien näkeminen. Voi hyvänen aika sentään, eihän tuollaista voi edes keksiä hereillä ollessaan ilman valtavaa määrää tajunnan laajentajia. Epäilisin jo olevani mielisairas mutta onneksi heräsin omasta sängystä. Todella outoa, enkä käyttänyt juuri mitään hallusinaatioita aiheuttavia aineita eilisiltana (olikohan siinä keitossa "hassuja" sieniä?). Kaiken huipuksi Giovanni van Bronckhorst on oikeasti olemassa, tai ainakin sen niminen mies pelasi Barcelonassa ja Hollannin maajoukkueessa palloa. Joutui vain raukka unessani hiukan epätavalliseen rooliin. Pitäisi varmaan ryhtyä kirjoittamaan satukirjaa, elleivät Grimmin pojat olisi jo hoitaneet tuota kyseistä genreä paremmin kuin itse koskaan osaisin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Jotakin lisättävää?