Voikukka

Talvinen kohmelo on tainnut siirtyä lähemmäs napapiiriä, jonnekin Kuopion ja Jyväskylän välimaastoon - tai sitten Skotlantiin kelttien kiusaksi - ja englantilainen luonto on alkanut vihdoinkin heräämään horroksestaan.

Kärttyisä voikukka.

Tai ainakin voikukat (Taraxacum officinale) ova ryhtynet työntämään kellertäviä kukkiaan kohti taivasta niin tienpientareilla kuin katukivetystenkin välissä - joskin hiukan kärttyisinä siitä, että vettä on ollut joko liian vähän tai sitten se on ollut kiinteää. Vaikuttaa siltä, että se hemmetin kellojen ruuvaaminen kesäaikaan siirtymisen merkiksi aiheutti niin kovaäänisiä kiukkupuuskia, että kasvitkaan eivät kyenneet lepäämään rauhassa. Samaan aikaan kun edellisvuoden hipit vasta paljastuvat hankien alta eräässä ilottomien öiden maassa (Vai oliko se työttömien vöiden? Yökkömiehen koiden? Mikä se nyt oli?) sen merkiksi, että rantojen miehet voivat kömpiä asuntoloistaan pummimaan tupakkaa ja viinaa ilman välitöntä paleltumisvaaraa, täällä on ehditty jo hörppiä kesäistä koktailia terassilla erivärisillä pilleillä ja pikkuisilla sateenvarjoilla koristellusta grogilasista. Tai siis sellaista suomalaistyyppistä pelkistettyä koktailia: lageria varustettuna limen siipaleella ja jääpalalla.

Mutta englanniksi kyseisen kuvaamani kasvin nimi on huomattavasti kauniimpi kuin suomalaisittain töksähtävä voikukka. "Dandelion." Nimi ei tosin enää kuulostanutkaan niin kauniilta kun opin sen juontavan juurensa ranskaan ja sanoihin "dent de lion", mikä tarkoittaa leijonan hammasta. Pahuksen ranskalaiset pilasivat tämänkin - joskin kutsuvat kasvia nykyisin nimellä, joka viittaa lähinnä vuoteen kasteluun. Mutta miksi kasvia kutsutaan mielikuvituksettomasti väriin perustuen voikukaksi? Todella mielikuvituksetonta.

Mutta eipähän tarvitse enää tuijottaa yöpakkasen puolelle painuvaa pakkasmittaria ja jäisiä pihateitä. Ja voikukatkin tottelevat kuria ja väistävät kiltisti painuen maanrakoonsa aina nähdessään ihmisiä. Tai ainakin painuvat sitten syksyllä, jolleivät hetimiten.

Historian vangit

Kuten kaikki varmasti muistavat, ne hakaristipellet riehuivat aikoinaan Saksan maaperällä melkoisen vallattomasti. Ajattelin siksi, että kyseinen hassuttelu olisi jo unohtunut historiankirjojen lehdille, ja nykyään voisi välttyä kaikenlaiselta vastaavalta kiusanteolta, mutta olin väärässä. Ilmeisesti tilanne on Saksassa niin huono, että ihmisiä on muistutettava fasismin vaaroista ihan päivittäin. Samantekevää minulle mutta kyseinen toiminta herätti melkoisesti ihmetystä, koska olen pitänyt germaaneja kohtuullisen sivistyneinä ihmisinä - joskin huumorintajuttomina sellaisina.

Natsien vastustajat.

Mutta kyseessä on tietenkin poliittinen kampanja, jossa muistutetaan, että äänestämällä idiootteja parlamenttiin, saadaan aikaiseksi ainoastaan heikentynyt kyky poliittiseen päätöksentekoon. Ja jos joitakin päätöksiä kaikesta huolimatta saadaankin aikaiseksi, ovat ne keskimääräistä huonompia, koska niiden tekijöinä on, niin, idiootteja. Oikeistopopulismi on kuitenkin maassa todellinen ongelma, mutta sitä saa mitä tilaa - edustuksellisessa demokratiassa on se viehättävä piirre, että jonkun on edustettava myös sitä hiukan heikkolaatuisempaa kansanosaa. Kuulostaako 40-lukulaiselta? Ei aivan, koska haluan, että kyseinen kansanosa on edustettuna poliittisessa päätöksenteossa siitäkin huolimatta, että kaikenlaiset soinilaiset vaikutteet aiheuttavat vain ongelmia ja pahaa mieltä kaikkien ajattelemaan kykenevien keskuudessa.

Aurinkokuningas?

Diktaattorit ovatkin sitten jotakin aivan muuta. En oikein ymmärrä miksi, mutta saksalaiset palvovat Juhani "Aurinkokuningas" Tammista niin rankasti, että ovat perustaneet miehelle näköispatsaan Munchenin kävelykadulle. Tai ainakin mies muistuttaa Tammista - en osannut lukea jalustassa kökkinyttä kylttiä, koska mokoma oli koristeltu germaanien puhekielen raiskaukselta kuulostavalla ja aikuisviihteen tekstitystä muistuttavalla kirjoitusjärjestelmällä. Mutta olihan se Tamminen nyt aikamoinen natsi vaikkapa Ranskan maajoukkueen peräsimessä. Sai tosin aikaiseksi saman lopputuloksen kuin mihin ranskalaisten kaikki kamppailut ova päättyneet. Ne päättyvät aina vetäytymiseen ja punaviinin lipittelyyn käsien heiluessa ja seliselitysten täyttäessä ilman.

Mutta mitäs pienistä. Myös uusnatseilla on oikeus mielipiteisiinsä. Ja oikeastaan haluan, että tuovat ne selkeästi artikuloiden esille siinä harvinaisessa tapauksessa, että tietävät mitä artikulointi tarkoittaa ja ovat vieläpä puhekykyisiä. Eipähän jää selväksi ketkä kuuluvat siihen heikkolaatuisempaan kansanosaan.

Saksan kiertue 2013

Pukumiehet.

On se jännä, että Saksassa, tuossa viiksien, pitkätukkien ja vyölaukkujen maassa (itselläni on yksi kolmesta, joten en sovi joukkoon), pitää käydä jatkuvasti. Vaikka kyseessä on tunnetusti paska maa Seppo Rädyn, tuon suuren suomalaisen ajattelijan, sanoja mukaillen, on siinä silti puolensa, jotka jättävät toisinaan hyvän mielen. En tosin ollut lainkaan kuin kotonani lentäessäni iltapäivälennolla Muncheniin yhdessä noin kahdensadan sellaisen - miksikäsniitänytkutsutaan - pukumiehen kanssa. Aikuisten oikeasti, on todella ällöttävää katsoa kahtasataa itseään täynnä olevaa mustiin pukeutunutta valkokaulusvirkamiestä lentämässä firman rahoilla maasta toiseen vailla minkäänlaista käsitystä siitä mitä ovat tekemässä. Mutta bisnekseen kuuluu olla siitä huolimatta niin itsevarma, kovaääninen, ja huonosti käyttäytyvä, että päätin hautautua siivekkään sillipurkkini istuimeen niin syvälle kuin osasin enkä edes osannut hävetä kuuluvani samaan lajiin, koska koetin hukuttaa itseni lentokonepunkkuun testaamalla kuinka monta lasillista ehtivät kaataa 80 minuutin lennolla. Aika monta muttei lähelläkään ennätystäni, jonka join Bangkok - Pariisi -lennolla.

En vain voi ymmärtää miksi sitä Financial Timesia on pakko esittää lukevansa, vaikka totuus on se, että sen takana pilkitään torkun rajamailla neljätoistatuntisten "työpäivien" viedessä veronsa, tai sitten sanomalehden takaa pilkottaa Playboyn viehättävä kansikuvatyttö, koska kotona ollaan kuitenkin niin väsyneitä ettei jaksa katsoa mammaa sillä silmällä. Ketä tässä oikein yritettiin huijata? Onneksi nämä tärkeistä tärkeimmät miehet (tietenkin miehet, kuka nyt naisille raha-asioita antaa hoidettavaksi) osaavat hoitaa omat taskunsa niin pulleiksi muiden rahoista, että heikompia hirvittää - ja juuri siitä he saavat palkkansa. Ja kreikkalaiset kiittävät.

Garchingin kreikkalaisravintola.

Mutta tämä oli jälleen sellainen sivuraide, jolle muutaman oluen jälkeen helposti eksyy (miellyttävät lager-tyyppiset mallasjuomat ovat yksi maan hyvistä puolista). Tarkoitukseni oli kuitenkin manata saksalaista täsmällisyyttä. Junat saapuvat ja lähtevät ajallaan, eivätkä jousta lainkaan, vaikka yksi maksavista asiakkaista haluaa maleksia kulkuneuvoon hiljalleen omassa tahdissaan. Mielestäni kaikkia pitäisi odottaa kohtuuden rajoissa - erittäin epäkohteliasta käytöstä. Lisäksi, on erittäin väärin, että joissakin osavaltioissa baareissa saa polttaa sisällä mutta Munchen ei kuulu yhteenkään niistä. Antavat ymmärtää mutta silti heittävät pihalle polttamaan pakkaseen ja räntäsateeseen (no joo, kevät täällä on, ei tämä ole mikään Kuopio).

Mutta kreikkalaiset eivät ole suuttuneet germaaneille liian tiukoista lainaehdoista. Pamahtaessani paikalliseen ravitsemusliikkeeseen sisälle, sain ensimmäisenä eteeni lämmintä (mutta karvaista) kättä, sitten mukavan nurkkapöydän ja lasillisen ouzoa (jonka kippasin nopeasti, jotten ehtisi maistaa sitä), ja lopuksi lämpimän aterian kaikilla lisukkeilla. Kreikkalaiset osaavat laittaa ruokaa. Ja kun he tekevät sen saksalaisittain, siitä tulee ällöttävän epäterveellistä mutta niin valtavan hyvää. Kaikki varmasti tietävät miltä lihalla täytetyt kasvikset maistuvat. Mutta kreikkalaiset näyttivät minulle miltä kasviksilla täytetty liha maistuu - jos siis sipulia ja fetaa voi kutsua kasviksiksi. Otin siitä kuvankin mutta se muistutti niin kovasti ulostetta, etten halua julkaista sitä tässä. Pahoitteluni. Hyvää se oli silti.

Tällä kerralla Saksassa oli siis ihan mukava käydä. Antoivat vieläpä 150 egeä baarirahaa, koska höpisin tunnin omiani paikallisille akateemikoille lähinnä brassaillen uusilla tuloksillani. Mutta se kuuluu toimenkuvaan.

Päivän väri on harmaa

Harmaalta taivaalta valuu alas runsain mitoin sitä elämän eliksiiriksikin kutsuttua ainetta (vai oliko se se viisasten juoma). Sataa vettä. Katson ikkunasta ulos väsynein silmin ja näen ainoastaan tylsyyttä - silmänkantamattomiin asti. Voisi olettaa, että Britannian itsemurhatilastot olisivat mielenkiintoisempaa luettavaa ja sosiologian suosituimpia gradun aiheita mutta nämä saaren sankarit ovat luultavasti niin masentuneita, etteivät viitsi edes vaivautua tappamaan itseään kuten suomalaiseen kulttuuriperintöön kuuluu. Tai sitten ovat vain luusereita eivätkä uskalla toisin kuin pohjoisen metsissä asustavat kovat jätkät.

Mutta ehkäpä harmauteen turtuu kun sitä tuijottaa lapsesta asti kuusitoista tuntia päivässä vuoden jokaisena päivänä. Tai ehkäpä brittien silmät ovat adaptoituneet näkemään harmaan sävyjä, jolloin kaikki voisi oikeastaan näyttääkin melko värikkäältä. Itse tosin näen vain harmaata. Sinänsä jännää, että mieleeni tuli se kaikkein epätodennäköisin evolutiivinen adaptaatio, kun todennäköisempää on, että masennusherkät britit ovat jo lahdanneet itsensä pois geenipoolista vuosisatoja sitten kun Suomessa vasta opeteltiin pilkkimistä (koetapa porata jäähän reikä ilman metallityökaluja - saa sitä hetken verran opetella). Korollaarina voidaankin todeta, että Suomessa kyseinen valintapaine masennusta aiheuttavia geenejä vastaan on edelleen käynnissä, eivätkä geenifrekvenssit ole vielä asettuneet tasapainotilaan. Jos olisin humanisti, toteaisin, että Suomessa itsemurhatilastot koostuvat suuremmista numeroista, joten otaksumani on osoitettu oikeaksi (ja luultavasti saisin aiheesta kirjoitetusta väitöskirjasta, jossa sanotaan sama asia kuuteensataan kertaan eri tavoilla, korkeimmat arvosanat). Ja kuten humanisteilta jää huomaamatta, tilastotiede on oikeasti hiukkasen monimutkaisempaa todellisuudessa.

Ja kun jollakin sitten flippaa ja itsemurha-ajatukset kääntyvät sanoista tekoihin, britit osaavat käsitellä asiaa oikealla tavalla. Kuolema on kuitenkin ihan luonnollinen asia. "Raiteiden puhdistus käynnissä, joten olkaa hyvät ja käyttäkää vaihtoehtoisia kulkuvälineitä." Ja sitten sanotaan, että "he was mad as a box of frogs" - sanonta, jota en ymmärrä ensinkään. Mielestäni laatikollinen sammakoita on ainoastaan typerästi loikkivaa limaista biomassaa tai ranskalainen lounas. Jos joku haluaa säilyttää sammakoita laatikossa, niin mitä hullua siinä muka on? Vai tuleeko hulluus mukaan kuvioihin kun kaikki sammakot eivät enää olekaan laatikossa? En nyt osaa sanoa.

Brittien ratkaisu mielenterveydellisiin ongelmiin on kuitenkin luonteva. Hallituksen tasolla valmiiksi mietitty ratkaisu on erittäin käytännönläheinen ja toimiva. Kyseisen strategian pääteeseihin kuuluu pitää oluen hinta alhaalla, jotta kaikilla on varaa hörppiä sitä lähipubeissaan lähestulkoon niin paljon kuin jaksavat. Se puolestaan vähentää stressiä (joskin lisää marginaalisesti maksakirroosia ja väkivaltaista käyttäytymistä mutta mitäs pienistä) ja masennusta populaatiotasolla ja heikentää motivaatiota hypätä metroraiteelle keskellä vilkkainta ruuhka-aikaa (koska jos maailma on liikaa, viinan juonti kutistaa sitä sopivampiin mittasuhteisiin, jos se taas on liian vähän, kutistuu oma ego sopivalla tavalla). Suomalaiset saisivat ottaa mallia. Oluen hinta alas ja viinakset ruokakaupoihin - ne jotka siihen kuolevat kuolevat kuitenkin enemmän tai vähemmän omaa syytään ja mitä nopeammin se tapahtuu sen parempi yhteiskunnalle (asia, jota demarit eivät ole koskaan tulleet ajatelleeksi, joskin kyseinen ihmisryhmä on suurelta osin juuri demareiden äänestäjiä, jotka vieroksuvat vaivannäköä ja haluavat vastikkeetonta rahaa valtion kassasta) - ja loppupopulaation viinanjuonti asettuu eurooppalaiselle puhtaasti lääkinnälliselle tasolle (no ehkäpä aavistuksen viihdekäyttöäkin mahtuu mukaan) muutaman vuoden kuluessa. Briteissä on tapana sanoa olevansa "slightly pissed" kun tilana on pieni ja sievä perskänni. Tai turkulaisittain se maailman miellyttävin lintu. Hu-tikka.

Valoilmiö

Valoilmiö.

Onko se komeetta vai horisontissa pamahtanut sekopäiseltä venäläiskenraalilta karkuun päässyt ydinpommi? Vai häipyikö Manchester juuri kartalta meteorin pudotua maaliinsa parin sadan kilotonnin voimalla (ei muuten tulisi ikävä - Manchesterista, tuosta Englannin Vantaasta, kun ei tule sitten mitään tärkeää - jalkapallojoukkueetkin on ostettu muualta rahoilla, jotka on kärrätty paikale maailman veroparatiiseista)? Mutta leikitään hetken ajatusleikkinä, että ohi kiitävä komeetta osuisi Manchesteriin kun Bruce Willis ei ehtisikään käydä pikkuisen porailemassa ja räjäyttämässä sitä pois radaltaan (ja miksi edes yrittäisi, jos kohteena on Manchester eikä Washington).

Britit kaipaavat edelleen niin kiivaasti kadonnutta imperiumiaan, että ryhtyisivät varmasti jonkinlaiseen vastaiskuun. Ongelmaksi ei muodostuisi se, että ketä vastaan iskettäisiin (nykyäänhän voidaan vain valita valtio, väittää, että se omaa ydinpommeja tai muuta ikävää, ja rynnätä valloittamaan ja miehittämään siirtäen samalla kätevästi hiukan pääomaa omaan takataskuun), vaan miten iskettäisiin? Laitettaisiinko pari ydinpommia matkalle lähivesille parkkeeratusta sukellusveneestä, vai houkuteltaisiinko amerikkalaiset, tuo maailman väkivaltaisin ja sotaa rakastavin kansa, lentelemään lennokeillaan maan yli pudottaen niistä täsmädemokratiaa ja ohjuksia varustettuna vapauskärjillä? Sivuseikaksi muodostuisi myös se, että mikään valtio tuskin kykenee räjäyttämään Manchesteria hinaamalla komeettaa sopivalle radalle mutta moinen ikävä yksityiskohta voitaisiin lakasita maton alle sanomalla "terrorismin vastainen sota" tai "se oli Osaman salajuoni".

Ikävin asia on, että briteille homma uppoaisi kuin mummo hankeen - kukaan ei taatusti kyseenalaistaisi moista kosto-operaatiota, jos ei välitetä muutamasta yksinäisyyttään punaviinihuurussa alati mölisevästä akateemikosta, joiden mielipiteet voi sivuuttaa sanomalla "realpolitik" tai kutsumalla heitä humanisteiksi tai liberaaleiksi tai joksikin muuksi yhtä inhottavaksi. Syy tähän on yksinkertainen. Maggien operaatio, jonka kohteena oli kansalaisten älykkyysosamäärän pudottaminen onnistui niin mainiosti (tarkoitan tietenkin koulutusjärjestelmän yksityistämistä ja muuta hauskaa), että kansalaisten kyky osallistua poliittiseen päätöksentekoon tai edes ymmärtää sitä on valunut jonnekin keskimääräisen amerikkalaisen ja kiinalaisen välimaastoon. Maggie poistui vihdoinkin joukostamme ("vihdoinkin" viittaa keskimääräisen britin mielipiteeseen, jossa kyseinen nainen näyttäytyy lähinnä sekopäisenä diktaattorina) mutta brittejä viedään edelleenkin kuin litran mittaa, koska maan asukkaiden kyky hahmoittaa kokonaisuuksia tuntuu puuttuvan täysin. Mutta Oxfordissa koulutuksensa saaneet poliitikot vain kiittelevät moista tilannetta. Jos ihmiset viisastuisivat, he saattaisivat joutua poliittisen kentän marginaaleihin ja tekemään ensimmäisen kerran elämässään oikeaa työtä tullakseen toimeen. Eihän se nyt sovi, kun kyseisten aristoktraattien suvuissa kukaan ei ole tehnyt oikeaa työtä enää satoihin vuosiin. Olisi niin kovin ikävää olla suvun musta lammas.

Viikon sitaatit

Suomalainen politiikka on sukeltanut sellaiseen syvänteeseen, että happi uhkaa loppua kuten Itämeren pohjamudista, jotka kepulaisten maatalouspolitiikka on pilannut. Ja takapuoleen sattuu kun keikahtaa tuolilta lukiessaan maamme polittisen "eliitin" ajatuksia - en vain kyennyt pysymään istuma-asennossa vatsalihasten kouristellessa herkeämättömän naurun merkiksi. Sitten ajattelin asiaa, ja totesin, että kyseessä ei ollutkaan vitsi, vaan poloiset olivat tosissaan, mikä herätti lähinnä pelonsekaisia tunteita, koska lausunnot tulivat ministerien suusta.

Arvoisan sisäministerimme näkemys, jonka mukaan:

Uskon, että kansalaisten näkemys perustuu osin väärinkäsityksiin terveydenhuollon kyvystä auttaa saattohoidon aikana.

koska 74% suomalaisista kannattaa eutanasiaa, on nyt sinällään varsin harmiton ja kertoo korkeintaa siitä, miten vieraantunut kyseinen näkymättömiä ystäviä omaava ja niiden ääniä päässään kuuleva ministeri on todellisuudesta. Joulupukkiin/keijukaisiin/mörökölleihin (tms.) uskovilla ei pitäisi olla mitään asiaa päättäviin asemiin - varsinkaan, jos näiden mörököllien kuvitellut sanomiset vaikuttavat poliittiseen päätöksentekoon. Itse kuvittelin aina, että jos tekee päätöksiä pohjautuen siihen mitä kuvittelee kuvitellun olennon kuvittelevan, niin oikea paikka vaikuttaa olisi lähinnä pehmustetulla osastolla tarkassa valkotakkisten tätien ja setien valvonnassa - ei eduskunnassa. Tai ainakin olisi syytä tarkistaa, yhteistyössä lääkärin kanssa, onko annoskokoa syytä kasvattaa.

Korkealentoisesta poliittisesta kulttuuristamme kertoo kuitenkin vieläkin enemmän maa- ja metsätalousministeriön johtajan lausunto, jonka mukaan ihmisillä on liikaa aikaa kun kritisoivat ministeriön päätöksiä, jotka ohittavat kaiken tutkimustiedon ja koettavat ajaa vesistöjemme kalakantoja kadotukseen. Ministeri lisää vielä, että

Ei meillä ole oikeutta eikä halua puuttua kenenkään mielipiteeseen. Totta kai kaikesta saa keskustella, mutta siihen kuluu hirveästi aikaa.

mikä kertookin kaiken oleellisen kyseisen luonnon pilaamiseen erikoistuneen virkamieskoneiston ajatusmaailmasta. Ihmisille tulisi keksiä lisää tekemistä, jotta eivät ehtisi ajattelemaan ja keskustelemaan politiikasta, koska kannan ottaminen siitä seuraavaan palautteeseen vie liikaa aikaa. Jonkun tulisi kertoa kyseiselle kokkariministerille, että jos kalakannat katoavat, kuten ne tällä hetkellä tekevät niin Itämerellä ja Suomen joissa ja järvissä kuin globaalistikin, niin kalastuselinkeinokin katoaa kartalta. Jotta vaikuttaisi mahdollisimman vakuuttavalta, ministeri lisäsi vielä

Ei siinä ole mitään järkeä, että osa kaloista olisi toisessa ja osa toisessa ministeriössä, että vaikka haukien osalta vastaisi maa- ja metsätalousministeriö ja saimaannieriän osalta ympäristöministeriö. Molemmat lajit elävät samoilla vesialueilla.

minkä johdosta haluaisin siirtää kyseisen ministerin pois kaikista vastuullisista tehtävistä. Jos hän tietäisi mitä ministeriönsä oikeasti tekee, hän tietäisi myös, että kaikki talouskalat ovat jo maa- ja metsätalousministeriön alaisuudessa kaikkien muiden kalojen populaatioiden tarkkailun ollessa ympäristöministeriön toimialaa. En voi muuta kuin itkeä ja todeta, että suomalaisten poliittisessa ilmapiirissä ei ole enää minkäänlaista valinnanvaraa, koska yhdestäkään puolueesta ei näytä löytyvän minkäänlaista todellisuuden hahmottamiskykyä.

Mutta ministeri tietenkin korjaa itseään sanomalla tarkoittaneensa vain talouskaloja. Ja tämän päivän talouskala onkin kätevästi huomenna sukupuutossa, joten voimme ryhtyä raiskaamaan jonkin hiukan vaikeammin poimittavan ja pienikokoisemman kalalajin hupenevia populaatioita.

Haluaisin sanoa ministerille tiedoksi, että on olemassa myös taloudelliset arvot ylittäviä arvoja, vaikka kalapopulaatioden tutkittuun tietoon perustuvalla suojelulla voitaisiinkin moninkertaistaa myös taloudelliset hyödyt välttämällä ylikalastusta ja maksimoimalla liian pieniksi pakotetut populaatiokoot. En tosin usko, että hän ymmärtää. Jos ihmisen palkka ja palkkiot riippuvat nimenomaan ymmärryksen puutteesta, niin minkäänlainen perustelu, oli sitten kuinka aukoton tahansa, tuskin auttaa kääntämään takkia. Lähinnä säälittäisi, ellen olisi niin kovin vihainen moiselle ajatusten Tonavalle. Ja vielä enemmän harmittaa se, että on pakko painua illalla baariin pistämään puntia bissepajatsoon. Ihmiskunta ei ansaitse näin kaunista planeettaa.

Puhutaan säästä

Ilmasto on sään pitkän aikavälin ja laajan alueen keskiarvo. Siksi voinkin sanoa, että St. Albansin ilmasto on keskimäärin sekaisin, koska yhtenä päivänä tulee lunta tupaan (siitä samasta kissan mentävästä raosta oveni alla) ja toisena tarvitaan aurinkovoiteita sekä jonkinlainen varmistus siitä, että otsoniaukko ei ole päässyt laajenemaan entisestään saarivaltakuntani yläpuolelle.

Aurinkoinen kevätilma.

Jos amerikkalaisten kapitalismin ja näennäisdemokratian kaapuihin puetuille neokolonialistisille pyrkimyksille ei olisi niin hauska naureskella (pelonsekaista naurua - niillä hulluilla on ydinpommeja), syyttäisin kepulaisia ilmastoni pilaamisesta, vihreitä siitä, että vastustavat ympäristöystävällisintä energiantuotantomuotoa, ja demareita muuten vain. Tällainen sääilmiöiden esiinmarssi on vain loputtava. Englannissa kuuluu sataa, tulee olla synkeää ja pilvistä, ja Aurinko saa pilkahtaa pilven raosta korkeintaan kerran viikossa, jotten kukaan häikäisty ja pääse ilakoimaan puistoon tai terassille hyväntuulisena muiden häiriöksi. Ja mitä enemmän Aurinko on esillä, sitä enemmän katukuvaan ilmestyy lahkolaisia, hippejä, kerjäläisiä ja muita sekopäitä, joita saa hätistellä kauemmaksi, jotteivät tartuta jotakin sellaista köyhien tautia kuten typeryyttä tai hyppyebolaa tai mitä niitä nyt on.

Luminen kevätilma.

Ja seuraavana päivänä hipit peittyvät lumeen ja kerjäläiset katoavat sinne..., no, minne ikinä katoavatkaan kuusen juurelle, ja kaikkia kunnon veronmaksajia, kuten meitä ylemmän keskiluokan eliittiveronmaksajia, kiusataan kymmenellä sentillä sitä iänikuista valkeaa moskaa, joka kastelee joka paikan ja jättää jälkeensä vain flunssa-aallon sekä likaisia lapsia, joille äiti ei koskaan kertonut, että keltaista lunta ei saa syödä, koska uskoo yritykseen ja erehdykseen sekä vapaaseen kasvatukseen (ei kyllä muistaakseni kertonut minullekaan mutta luulen oppineeni asian hyvin nopeassa tahdissa vuosikymmeniä sitten). Mutta kun lumi nyt vain ei kuulu Britanniaan yhtään enempää kuin hiekkarannat Suomen niemelle (niin, onhan siellä Porin Yyteri - hyvä yritys mutta ei siitä nyt aivan Rivieraa tullut, takaisin lapiohommiin pojat), joten tällainen käytös on aivan täysin vastuutonta. Hemmetin meteorologit, en minä tällaista tilannut. Jos olisin diktaattorimpi saaren hallitsemismetodiikassa, niin ristiinnaulitsisin kaikki Met Officen meteorologit takapihalleni ja polttaisin ne sitten kun Aurinko laskee saadakseni hiukan lukuvaloa (ja tämäkin ajatus kopioitiin antiikin roomalaisilta, joista muiden muassa Nero korvasi meteorologit kätevästi kristityillä, koska niitä oli siihen maailman aikaan enemmän saatavilla).  Mutta historia luultavasti toistaa itseään, joten siitäkin syntyisi tietysti jokin salamyhkäinen kultti (tai pedofiilirinki, mistä sitä tietää - ja onko niillä jokin erottava tunnusmerkki?), jonka jäsenet kantaisivat kaulassaan kultaista ristiä ja pientä bensakanisteria, joten taidan tyytyä sähkövaloon.

Oli miten oli, erotuksena arktisiin maihin, Englannissa ei tarvitse lapioida lainkaan. Lumi ymmärtää paikkansa, ottaa vähän lämpöä ja valuu viemäriin kuin punkku apuraha-taiteilijaan tai kossu itäsuomalaiseen kansanedustajaan. Voi kun jälkimmäisetkin ymmärtäisivät paikkansa ja menisivät tekemään mitä osaavat parhaiten, kuten sahaamaan pöllejä metsään. Siellä olisivat ainakin älynlahjoiltaan vertaisessaan seurassa, joskin jotkut pöllit saattavat loukkaantua tästä kommentista.

Pleistoseeni-lemmikki

Lemmikki.

"No niin, pikku Kerttu-Eemeli, nyt ei kiipeillä lainkaan sinne puuhun keskellä julkista paikkaa, ettei sitten taas satu. Tikkuja saat vielä sormiisi, ja sitten taas itkuttaa. Sitäkö tässä nyt haetaan? Niinkö? Isot pojat voivat kiivetä sinne puuhun kun ovat hurjempia, mutta ei meidän pienen Kerttu-Eemelin sinne tarvitse nyt mennä."

Jos siis pikkuisen maa-laiskiaisen (Megalocnus jeffersonii) hankkii lemmikiksi, niin pitää olla varovainen, ettei päästä sitä sekoilemaan aivan joka paikkaan. Suttaa vielä turkkinsa kuraan ja kiipeää puuhun ja sitten saa taas hävetä ja soittaa palokunnan hakemaan se alas. Kivasti tikkaita pitkin sitten hakevat palomiehenköriläät pikkuisen Kerttu-Eemelin sieltä puusta. Ja sitten olaan niin pahoillaan, että häntä vain möllöttää koipien välissä loppuillan. Pahuksen elikko ei edes opi. Ei varmasti saa jälkiruokaa tänään.

Kuriton lemmikki.

"Ei, Kerttu-Eemeli ei nyt kiusaa sitä naista siellä. Nyt riittää tuollainen kuriton viattomien naisten kiusaaminen, Kerttu-Eemeli, nyt heti takaisin sieltä. Ja jätetään ne muut ihmiset sitten kiltisti omaan rauhaan, eikö niin? Ei Kerttu-Eemeliäkään täällä kukaan kiusaa."

Tosin vakavasti puhuen, nämä pahuksen maa-laiskiaiset ovat harmillisen kurittomia otuksia. Jos silmä vähänkin välttää, niin ovat heti pahojaan tekemässä. Ei ihme, että kuolivat sukupuuttoon plleistoseenikaudella ja vaipuivat esihistorian hämäriin. Mutta ajatelkaapa niitä kavereita, jotka 20000 vuotta sitten tallustelivat maa-kannaksen poikki Pohjois-amerikkaan ja tapasivat moisia otuksia. No, huomasivat tietenkin, että niistä saa aivan mainion lounaan - ja illallisen ja aamiaisen kuukauden ajaksi - mutta jos olisivat onnistuneet mokoman otuksen kesyttämään, niin Espanjalaisilla konkistadoreilla olisi ollut ihmettelemistä yrittäessään vallata jättiläislaiskiaisilla ratsastavilta natiivelta Ameriikan mannerta. No, niin ei käynyt, mutta spekulointi on aina melkoisen hauskaa.

Lihansyöjä

Paistitarjotin.

Kannattaisiko ruveta fennovegaaniksi? Fennovegaani on kasvissyöjä, joka puree vain pohjoismaista kasvikunnan tuotetta, joten ruokapuoli on aika hiljaista syyskuun ja kesäkuun välisenä aikana, ellei sitten suostu puremaan kasvihuoneporkkanoita, jotka on tuotettu Loviisassa halkaistujen atomien avulla. Mutta eihän sekään käy, koska ydinsähköllä tuotettu ruoka säteilee aivan kuten se mikrotettu roiskeläppäkin, johon on pumpattu varmasti jo valmistusvaiheessa sitä samaa säteilyä, jota pukkaavat niin puhelimet kuin radioantennitkin, ja jolta suojaa vain foliolla vuorattu tötteröhattu.

Koetin sanoa, että kasvissyönti on niin köyhää puuhaa, että kettutytötkin kalpenevat puhumattakaan julkkisdemarikansanedustajista, jotka ovat (kenenkään nimeä mainitsematta) niistäneet nokkaansa sellaisen lumipyryn Lontoossa vietettyinä nuoruusvuosinaan, että ajattelu ei tahdo enää onnistua ilman aatetovereiden isällistä ohjausta. En tarkoita, että lautasella pitäisi olla paistia pari kertaa päivässä, vaan ihan vain sitä, että on se liha nyt vain ihan pirun hyvää oli se sitten kebabissa tai sisäfileessä, chili- tai punaviinikastikkeessa, ja tuli se sitten (lähes) mistä eläimestä hyvänsä. Enkä tarkoita sitäkään, että kaikkien tulisi syödä kaikkea lihaa - kunhan vain ihmettelin ääneen, että jos sitä heppaa on eksynyt lihankaltaiseen valmisteeseen, niin siitä kannattaisi olla vain tyytyväinen, koska kyseiset valmisteet sitä vain harvoin sisältävät normaaliolosuhteissa. Ja jos sinne makkarapasteijankaltaiseen valmisteeseen on eksynyt tehdasvaiheessa muutama rottapoloinen, niin proteiiniahan siitä vain saa. Ja luuliko joku, että se pasteijatuote jätetään myymättä marketin ihmisenkaltaisille elintasokummuille vain muutaman rotan takia?

Kaatopaikan polle.

Mutta minäpä löysin sen hepan - ja ihan lähestulkoon naapurista. Korttelin eräs piha on hiukkasen remontissa, joten sinne sietää heittää kaikki hevosta pienemmät kivi- ja kasvikunnan tuotteet mätänemään. Jos katsoo kuvaa tarkkaan, niin huomaa, että jätevuoren takana piilotteleva heppapolo on vain hiukan liian kiihtynyt lajitoveriensa lahtaamisesta, eikä meinaa malttaa pysyä piilossa. Eikä sen brittejä tarvitsekaan pelätä, sillä britit eivät suostu syömään hevosen lihaa muutoin kuin tietämättään. Eräskin kreikkalainen ravintola saattaisi sen sijaan innostua halvasta hepankankusta, joten kannattaisi pysyä matalana siellä.

Itse ajattelin kuitenkin mennä poimimaan muutaman karitsan läheiseltä pellolta, jotta saan porkkanoille kavereita pataan laitettavaksi. Se on sitä lähituotettua luomuruokaa, vaikkei fennovegaaneille maistukaan.

Kreikkalaista talousoppia

Kreikkalaisilla menee tällä hetkellä aivan valtavan huonosti. En tosin välitä vähääkään tästä huhutusta eurokriisistä, joka ei näy minun lompakossani, koska käytän puntia, joita veronmaksajat minulle kantavat, vaan tarkoitan kreikkalaisia pienyrittäjiä, jotka ovat asettuneet taloksi saarelleni ja harjoittavat kaikenlaista kaupantekoa vapaan kapitalismin hengessä. Luulen, että paikallisiin helleenien jälkeläisiin on iskenyt jonkinasteinen henkinen lama heidän katsoessaan etäältä perinteikkään kotimaansa vajoamista Euroopan keskuspankin ja IMF:n harjoittaman oligarkian alaisuuteen.

Diskoravintola.

On tietenkin totta, että Kreikassa asiat ovat hiukkasen sekaisin ja maan verkkokaupoista saattaa saada halvalla vaikkapa paikallisten yökerhojen konkurssipesien jäämistöä, kuten diskopalloja ja savukoneita, jos vain uskaltaa luottaa kreikkalaiseen verkkokauppaan ensinkään. Minä en uskaltaisi antaa luottokorttini numeroa edes keskimääräiselle britille. Mutta jos joku kertoo ouzopäissään villistä visiosta muokata ravintolaa houkuttelevampaan ja menestyvämpään suuntaan ripustamalla peilipallon kattoon ja kutsumalla paikkaa St. Albansin ainoaksi diskoravintolaksi (!), niin ainoastaan toiselle kreikkalaiselle, joka on myöskin ouzosta sekaisin, voi tulla mieleen toteuttaa moinen visio ja kiivetä ripustamaan se halvalla hankittu diskopallo kattoon ja laatia uusi mainosplakaatti kadunvarteen. Jos kreikkalaisiin ajatuksiin on uskottu antamalla maalle lainaksi rahoitusta, niin taisimmekin juuri saada selville miksi maa on valmis asetettavaksi konkurssiin.

Mutta Britanniassa kaikki on sallittua, kunhan ei satuta ketään. Toisin kuin eräässä pohjoisen hiekkalaatikossa, jota demarit niin pitkään hallitsivat laatien kaikenlaisia ihmisiä piinaavia kontrollilakeja, myös konkurssin tekeminen on sallittua, mikäli liikeidea on auttamatta vanhentunut ja kilpailukyvyltään heikompaa kärkikastia. Tässä tapauksessa sanoisin, että suorastaan surkea, koska itse en menisi mainoksen nähtyäni kyseiseen ravintolaan edes uhattuna, sillä en voisi luottaa saavani mitään syömäkelpoista lautaselleni ja pelkäisin jatkuvasti ouzopäissään toikkaroivien karvaisten kreikkalaisten kostoa, sekä sitä, että halvalla saatu heikkolaatuinen diskopallo putoaa niskaani taivaan tapaan.

Sympaattiset kreikkalaiset ovat kuitenkin kieroina kettuina onnistuneet valitsemaan mainoslauseitaan sen verran osuvasti, että osa Britannian kermasta saattaa hyvinkin astella ravintolaan sisälle esimerkiksi polttareiden merkeissä. Viimeisin havaintoni kyseisen agendan bileistä tapahtui lauantaina, kun joukko punaisena helottavia niskoja kokoontui pubiin juhlimaan tulevan morsiamen avioelämän alkua. Eihän siitä sitten mitään muuta seurannut kuin se, että morsio havaitsi komean paikallisen miehenalun ja ryntäsi tämän kimppuun jo alkuillasta, koska kotipaikkakunnallaan pubeista löytyy ilmeisesti lähinnä sukulaisia maaseudun henkeen, tulevan sulhasen sisko havaitsi pariskunnan epäilyttävän kanssakäymisen nostaen kissan pöydälle, mikä johti erittäin viihdyttävään naistenväliseen kinasteluu, jossa hiukset pöllysivät ja kaulahuivit repeilivät, ja lopulta siihen, että koko seurue lensi pubista pihalle ennen keskiyötä, ilman takkeja, jotka jäivät kiireessä sisällle, ja vailla minkäänlaista käsitystä missä olivat, koska humalatilan aste oli jo ehtinyt kasvaa jokaisella melkoisen suureksi. En voi sanoa muuta, kuin että haluaisin olla kärpäsenä katossa häiden aikaan ja illan hämärtyessä, kun muutama lasi skumppaa on kaatunut kurkkuun ja pöydälle. Sikäli kun häitä nyt edes tulee, saattaisin hiukan sääliä sulhasta, ellen olisi varma miehen olevat joko morsiamen veli tai muuten vain henkisesti häiriintynyt - kuten nyt punaniskoilta voi odottaa. Tosin, jos häät ovat kreikkalaisten ravintolassa, niin toivon että älyävät edes rahastaa oikein kunnolla.